ALENNUSLÖYTÖJÄ

Viime postauksessa kerroin hurahtaneeni mekkoihin, ja tässä pientä todistusaineistoa siitä. Kävin tiistaina pyörähtämässä alennusmyynneillä Ideaparkissa ja olin muuten kerrankin ajoittanut shoppailuni hyvin. Olin muutamaa minuuttia ennen kauppojen aukeamista jo paikanpäällä ja voi vitsit miten ihanaa olikin hypistellä rauhassa kaikkia vaatteita siisteistä rekeistä. Suositus siis aamushoppailulle etenkin näin alennusmyyntien aikaan! ;-) Mango osottautui oikeaksi kultakaivokseksi, kiikutin kassalle nimittäin kaksi mekkoa ja yhden topin joka jäi nyt vahingossa kuvaamatta. H&M:ltä löytyi kympin perus trikoomekko, kengät puolestaan tilasin Din Skon alesta. Aika kivoja, vaikka itte sanonkin, hih.
img01 img02 img03 img04

xx Sanna

WHAT TO WEAR

Kuten edellisessä postauksessa jo mainitsinkin, tämän viikon jälkeen meikäläisellä starttaa 3 viimeistä kesätyöviikkoa ennen ansaittua kesälomaa. Voitte varmaan arvata, kuinka innoissaan täällä ollaan jo tulevasta, loma häämöttää nimittäin jo ihan nurkan takana. Lomaan liittyen ajattelinkin koota teille muutamia asujuttuja esille, tulevia ulkomaanmatkoja silmällä pitäen. Mitä voisin pukea lennolle? Entä helteisenä päivänä rannalle? Entäpä sitten illalliselle?

Mun tän kesän suosikkeja ovat ehdottomasti olleet erilaiset siniset kuosit ja kukkakuviot. Alennusmyynneiltä tarttuikin mukaan edellä mainittuja erittäin huokeaan hintaan, niistä lisää omassa postauksessaan. Olen myös huomannut, että olen selvästi nykyään enemmän hame- ja mekkotyyppiä ja hyllyihin tupsahtelee vähän väliä uusia kivoja yksilöitä. Tykkään kyllä shortseistakin, mutta viime aikoina edellä mainitut hameet ja mekot ovat olleet enemmän mun juttuEspritin tarjontaa selaillessani löysin juurikin edellä mainittuja juttuja vaikka millä mitalla ja varsin nättejä sellaisia. Eiköhän siis aloteta!

Ulkomaille matkustaessani ja no, oikeestaan minne tahansa kauemmas lähtiessäni, tykkään pukea päälleni jotain mukavaa. Harmaa maksimekko olisi täydellinen valinta esimerkiksi juuri lentokoneeseen värinsä, mallinsa ja materiaalinsa puolesta. En ihan heti keksi mitään inhottavampaa kuin epämiellyttävät vaatteet lyhyelläkin lennolla. Olen myös täysin hurahtanut kaikkiin farkkukankaisisiin vaatteisiin ja kaapista löytyykin yksi kollaasistakin löytyvän mekon kaltainen farkkumekko. Niin helppo ja vieläpä nätin näköinenkin. Iso suositus. Kesäillat saattavat toisinaan olla viileitä, joten printtikuvioidut housut ja nätti toppi on usein mun valinta illalliselle lähtiessämme, toki ulkomailla tilanne voi olla täysin toinen, heh. Silloin vetäisen jalkaan usein joko mustat shortsit tai farkkushortsit. Tai sitten sen paljon hehkuttamani mekon/hameen. ;-) Esimerkiksi juurikin tuo Espritin kauniisti laskeutuva sifonkimekko olisi ihan täydellinen nudeine korkoineen ja muine asusteineen illallistaessamme etelän ilta-auringon alla. Mikäli en olisi juuri ostanut uusia bikineitä, laittaisin ehdottomasti tilaukseen nuo vähän merimieshenkiset bikinit. Aivan ihanat!

En enää millään malta odottaa elokuuta ja etelän aurinkoa!
img011. Maksimekko Esprit*, 2. tennarit - Adidas, 3. trikoomekko Esprit*, 4. olkalaukku - Michael Kors, 5. rannekello Esprit*, 6. spagettiolkaintoppi Esprit*, 7. tvillihousut - Esprit*, 8. puserotoppi Esprit*, 9. farkut - River Island, 10. sifonkimekko Esprit*, 11. kiilakorkosandaletit - H&M, 12. rannekoru - Fossil, 13. topatut kolmiobikinit - Esprit*, 14. bikinien alaosa Esprit*, 15. rantakassi - Dorothy Perkins

Ihanaa lauantai-iltaa, tyypit!

img01xx Sanna

WORK WORK WORK WORK

Viikonlopun festarit jäävät tältä neitokaiselta tälläkin kertaa väliin, työt nimittäin kutsuvat kumpaisenakin päivänä. Tämän viikon jälkeen mulla on kuitenkin enää kolme viikkoa varsinaisia kesätöitä jäljellä, joten ei haittaa, vaikka nyt painetaankin pitkää viikkoa. Juhannuksena mulla oli tosiaan viiden päivän miniloma ja vietin sen viimeiseen lomapäivään saakka mökillä. Mökki on valehtelematta yks maailman parhaista paikoista.
img03 img01 img02 img04 img05

Kiinnostaisko teitä muuten kuulla meijän lomasuunnitelmista? :)

xx Sanna